Mustien Enkeleiden välitilinpäätös

Yleisön välitön palaute on pitänyt tamperelaisen Mustat Enkelit -yhtyeen tien päällä jo kymmenen vuotta. Tämän kunniaksi yhtye julkaisee kokoelmalevyn tulevana perjantaina.

Jussi Aaltonen ja hänen siviilityönsä Nauhan startin bändi, tällä kerralla kitaroissa Pikkunirvana ja Lauri ja rummuissa Eeroeero. Kun Jussi Aaltonen aloitti työnsä Nauhan startissa, perusti hän lähes ensimmäiseksi tiloihin treenikämpän ja onnistui hankkimaan sinne kunnolliset soittolaitteet. Kuvat: Salli Saastamoinen / Suur-Tampere

Yhtyeen keulakuva ja laulusolisti Jussi Aaltonen kiteyttää taipaleen:

– Yleisön välitön palaute on se, millä tätä jaksaa tehdä. Olet stagella ja näet ihmisten kasvoista, että homma pelittää. Yleisössä ei näy keskisormia eikä selkiä, vaan hymyileviä ja nauravia kasvoja. Välillä niitä on enemmän ja välillä vähemmän. Jos tätä jengiä ei olisi tai se lähtisi pois, kävisi niin kuin turkulaisille bändeille. Ne lopettavat.

Jussi Aaltonen sanoo seisovansa kaiken takana, mitä yhtye on kymmenen vuoden aikana tehnyt – jopa sen Tuuri-ohjelmassa nähdyn ryyppyjaksonkin.

– Se olisi voinut kyllä jäädä tekemättä. Tämä huumorimielessä järjestetty kohtaus ei ollut kenenkään etu: kaverit töihin menossa ja ottavat vähän janojuomaa aamusta. No, aikuisia miehiähän tässä ollaan, siviilissä päihdetyöntekijänä työskentelevä Jussi Aaltonen kuittaa bussimatkan Tuuriin.

Mustat Enkelit on heittänyt kymmenen vuoden aikana lähes tuhat keikkaa, julkaissut neljä levyä ja viitisenkymmentä biisiä ja kerryttänyt keikkabussinsa mittariin miljoonia kilometrejä. Yhtyeen kokoonpano on pysynyt lähes samana koko ajan. Jussi Aaltosen lisäksi alkuperäisjäseniä ovat kitaristi Jari Nieminen, rumpali Kari Holm ja kosketinsoittaja Kimmo Tuomisto, tosin hän piti välillä reippaan pituisen isyysloman. Basisti yhtyeessä on vaihtunut muutaman kerran. Viimeiset viisi vuotta tehtävässä on viihtynyt Jussi Toikkonen.

10-vuotiskokoelmalevylle levy-yhtiö valitsi Enkeleiden tuotannosta 13 biisiä. Lisäksi kokoelmalla on kaksi uutta kappaletta, Markku Petanderin säveltämät ja Mikko Karjalaisen sanoittamat singlenäkin julkaistu Vastatuuleen sekä Saappaissa hiekkaa.

– Olemme jotenkin tykästyneet heihin. Markkuhan on meidän kuudes jäsenemme ja Karjalainen hovikirjoittajamme.

Jussi Aaltonen pitää levy-yhtiönsä biisivalintoja onnistuneina.

– Valitut kappaleet ovat hyvä läpileikkaus siitä, mitä Mustat Enkelit on. Erityisen ilahtunut olen siitä, että mukana on Mun mun -kappale. Se on minun tekstini ja vaikka tekstissä ei ole mitään järkeä, ihmiset tuntuvat siitä tykkäävän.

Mustat Enkelit on aina panostanut levyn kansitaiteeseen ja kokoelmalevynkin kannen on maalannut taiteilija Timpa Laine.

Yhtye aikoo jatkossakin kiertää Suomea ristiin rastiin ja tehdä vuoden parin välein levyjä.

– Haaveissa on ottaa vieläkin rokimpi asenne, palata tavalleen lähtöjuurille. Olemme rokkibändi ja haluamme sellaisena pysyä. Kilometrit ja dieselin katku tässä bändissä pitää olla. Ainakin seuraava levy tulee olemaan rokimpi kuin aikaisemmat, Jussi Aaltonen lupaa.

Seuraavaa levyään yhtye alkaa työstää ensi vuoden lopulla. Ennen sitä Jussi Aaltoselta ilmestyy oma soololevy.

– Salli Saastamoinen

 

Nauhan startin nuoret kokoelmasta

Siviilissä Jussi Aaltonen työskentelee mielenterveys- ja päihdetyön lähihoitajana Nauhan startissa Tampereella. Toiminnan lähtökohtana on nuorten syrjäytymisen ehkäiseminen ja asiakkaiden kokonaisvaltaisen elämän hallinnan vahvistaminen.

Suur-Tampere-lehden pyynnöstä nuoret kuuntelivat Mustien Enkeleiden perjantaina julkaistavan kokoelmalevyn ja musiikkia itsekin tekevät Eeroeero ja Pikkunirvana välittävät nuorten fiiliksiä, mitä ohjaajansa bändin kappaleet heissä aiheuttivat. Kumpikaan heistä ei ollut aikaisemmin kyseistä bändiä kuunnellut.

– Levy oli juuri sitä, mitä se nimessään lupaa: Mustat Enkelit 10-vuotiskokoelma, sanoo Eeroeero.

– Istuttiin täällä studiossa. Musiikki soi lujalla. Keskityttiin kuunteluun. Minun mielestäni levyllä on tosi uskottava meininki. Se on laadukkaasti tehty ja biisijärjestys on hyvä, jokainen porras tukee toistaan. Saappaissa hiekkaa, uudessa rallissa, on kova meininki alusta loppuun ja Kaksi maailmaa -kappale taas rauhoittaa fiiliksiä. Tiivistän fiilikset lauseeseen: Tuhansien rantojen maassa kuudentenatoista aamuna kaksi maailmaa kohtasivat.

Eniten Eeroeeroon kolahti kokoelman toinen uutuus, Vastatuuleen.

– Hianoo sokeria. Se tempaisi mukaansa hyvällä melodialla. Myös biisin kertosäe jäi mieleen soimaan.

Ole mulle hyvä -kappaleesta Eeroeero löysi puolestaan tomusokeria.

– Vau, heräsin alussa jo. Oli tosi mahtavaa vaan istua ja kuunnella. Tykkäsin todella paljon kuunteluhetkestä. Harvoin pystyn keskittymään niin hyvin, mitä silloin. Mukaansa tempaava ja monipuolinen bändi, joka herätti minussa monia tunteita, sanoo Pikkunirvana kuulemastaan.

Kysymystä kokoelman parhaasta biisistä Pikkunirvana pitää pahana.

– On tosi vaikeaa nostaa yksi kappale, koska biisit ovat niin erilaisia ja niissä on niin erilainen meininki. Riippuu päivästä ja fiiliksestä, mikä niistä milloinkin nousisi ykköseksi.

Nyt se oli kappale Kuudestoista aamu.

– Tästä hienomelodisesta kappaleesta voisi tehdä balladimaisen akustisen coverin. Teen akustisia covereita Ipsu-nimellä. Niitä löytyy YouTubestakin, kertoo useampiakin erilaisia musiikkiprojekteja tekevä Pikkunirvana.

Kommentointi on suljettu.

PIRKANMAAN SANOMAT

Pirkanmaan Sanomat kuuluu Pirkanmaan Lehtitalo -konserniin. Konserni julkaisee kahta kaupunkilehteä ja neljää paikallislehteä. Konserniin kuuluu myös kaupunkitelevisio Wave 100. Lisäksi yhtiö on osakkaana Pirkanmaalla ja Satakunnassa kuuluvassa Sun Radiossa.
css.php