Matkalla kuoleman valtakuntaan

Muinaisessa Egyptissa ruumis piti säilyttää kuoleman jälkeen, jotta sielu voisi syntyä siihen uudestaan. Tämä johti yhä edistyksellisempiin palsamointitekniikoihin, joiden ansiosta osa muumioista on säilynyt nykypäiviin saakka.

Noin 2 000 vuotta sitten eläneen naisen muumio. Hänen arvellaan kuolleen synnytykseen noin 25-vuotiaana. Kuvat: Taru Oksanen / Suur-Tampere

Museokeskus Vapriikkiin viime perjantaina avautunut näyttely Muumiot – matka kuoleman valtakuntaan keskittyy Egyptin kuoleman kultin esittelyyn perehdyttämällä kävijät muun muassa palsamoinnin ja muumioinnin saloihin. Näyttelyn saaminen on ollut pitkä prosessi, joten näyttelypäällikkö Marjo-Riitta Saloniemi on syystäkin riemuissaan.

– Olimme jo vuosia miettineet Egypti-teemaa ja sitä, josko meille jostain aihetta käsittelevä näyttely löytyisi. Suomessahan ei isoja egyptiläisiä kokoelmia ole ja lisäksi tällaiset esineet matkustavat harvoin, sillä niiden käsittely, pakkaaminen ja kuljetus ovat hyvin vaativaa työtä. Esimerkiksi laatikot, joissa nämä esineet meille tulivat, olivat aikamoisia taidonnäytteitä, hän kertoo.

– Toisaalta taas museot, joilla näitä esineitä on, eivät niistä mielellään luovu, sillä ne ovat museoiden vetonauloja.

Vapriikissa nähtävillä oleva esineistö on kaivettu maasta pääosin 1820-luvulla italialais-ranskalaisen retkikunnan toimesta. Retkikuntaa johti egyptologi J.F. Champollion, jonka jälkipolvet muistavat erityisesti kuuluisan Rosettan kiven arvoituksen ratkaisijana. Mukana tutkimusmatkalla oli myös hänen oppilaansa Ippolito Rossellini, josta tuli sittemmin Italian egyptologian isä.

Retkikunnan keräelmät jaettiin kahteen osaan, joista toinen puoli päätyi Ranskan Louvreen ja toinen Italian Firenzeen. Vapriikin esineistö on saatu lainaan jälkimmäisestä paikasta, jonka kokoelma kattaa valtaisat 15 000 esinettä.

Kaikki pyrkivät muumioiksi

Tässä arkussa lepää pieni muumio, joka on röntgenkuvissa paljastunut haukaksi. Lapsikuolleisuus oli suuri muinaisessa Egyptissä, joten palsamoijat tekivätkin tällaisia vauvaa muistuttavia muumiojäljitelmiä lohdutukseksi kuolleiden lasten vanhemmille. 1800–1900-luvuilla niitä tehtiin myös matkamuistoiksi turisteille.

Muumiot ja niiden salaisuuksia pursuavat hautakammiot ovat kiehtoneet ihmismieltä vuosisatojen ajan. Itsekin muistan viehättyneeni aiheesta jo lapsena. Pyörittelin käsissäni muun muassa Mika Waltarin Sinuhe egyptiläistä ja tapitin silmät pyöreinä Boris Karloffin kammottavaa olemusta Muumio-elokuvassa. Aku Ankassakin yksi suosikkitarinoistani liittyi muumioon, jonka Aku muistaakseni toheloinnillaan herätti kuolleista. Sarjakuvan muumio oli tosin huomattavasti leppoisampaa sorttia kuin Karloffin esittämä, pistäväkatseinen Im-Ho-Tep.

Marjo-Riitta Saloniemi muistaa hänkin aiheen kiinnostaneen jo pikkutyttönä.

– Muistan lukeneeni Grimbergin maailmanhistoriaa, jossa oli kiehtovia kuvia aiheesta.

– Aihe kiinnostaa ihmisiä, sillä se on mystinen ja äärettömän vanha. Lisäksi se, että ruumiita on pyritty säilyttämään, tuntuu varmasti tässä länsimaisessa, kristillisessä kulttuurissa elävistä ihmisistä oudolta ja kiehtovaltakin.

Muinaisille egyptiläisille asiassa ei kuitenkaan ollut mitään outoa. Päinvastoin, kaikilla ihmisillä oli pyrkimys saada oma ruumiinsa palsamoiduksi. Ruumiin säilyttäminen ikuisesti oli tärkeää, jotta sielu voisi syntyä siihen uudelleen. Ja mitä enemmän rahaa ihmisellä kuollessaan oli, sitä paremmin hänen ruumiinsa saatiin säilöttyä.

– Varallisuus näkyi muun muassa arkkujen määrässä: mitä varakkaampi ihminen, sitä enemmän sisäkkäisiä arkkuja. Arkut olivat varotoimenpide, joiden tarkoitus oli estää muumiota häviämästä, suojella sitä häväistykseltä ja tuhoutumiselta.

Kuolema merkitsi siirtymistä elämänmuodosta toiseen – rajallisesta maanpäällisestä elämästä ikuiseen. Matkaa varten vainajat varustettiin tarkkojen sääntöjen mukaan ja matka kohti ikuista elämää saattoi alkaa vasta sitten, kun lukuisat hautajaisrituaalit oli suoritettu.

Vainajan ajateltiin tarvitsevan tuonpuoleisessa elämässä samoja tavaroita kuin maan päälläkin. Tästä syystä hautoihin laitettiin muun muassa ruokaa ja juomaa, kauneudenhoitotarvikkeita sekä arvoesineitä, joiden määrä ja laatu vaihtelivat vainajan ja hänen omaistensa varakkuuden mukaan. Jotkut hautakammiot olivatkin varsinaisia aarrekätköjä, joten ei ihme, että ne vetivät puoleensa paitsi tutkijoita, myös haudanryöstäjiä. Retket hautakammioihin ovat synnyttäneet myös lukuisia tarinoita pirullisista kirouksista, joita hautarauhaa rikkoneiden ihmisten päälle lankesi.

Sydän jätettiin paikoilleen

Vainajan sisäelimet säilöttiin Horuksen poikia esittäviin kanooppiastioihin.

Ruumiin palsamointi oli taidokas operaatio, jonka suorittivat tehtävään erikoistuneet papit. Työ aloitettiin aivojen poistamisella.

– Nenässä oleva seulaluu rikottiin ja nenään laitettiin koukku, jonka avulla aivoja rassattiin. Aivomassan muututtua hieman nestemäiseksi saatiin aivot vedettyä nenän kautta ulos, Marjo-Riitta Saloniemi valottaa yksityiskohtaisesti – toimittajan pyynnöstä.

Tämän jälkeen kylkeen tehtiin viilto, jonka kautta poistettiin sisäelimet, kuten maksa, keuhkot ja vatsalaukku. Sydän jätettiin kuitenkin paikoilleen.

– Vainajan luonteen ajateltiin olevan sydämessä. Myös munuaiset jätettiin paikoilleen, sillä niihin ei päästy käsiksi.

Sisäelimet säilöttiin erillisiin astioihin, kanooppeihin, jotka laitettiin vainajan mukaan hautaan.

Ruumiin kuivatus oli tärkeä vaihe. Mädäntymisen estämiseksi ruumis täytettiin hartsilla, joka toimi säilöntäaineena. Lisäksi täytteeksi laitettiin pellavaliinoja, joiden avulla ruumiin muoto saatiin palautettua. Lopuksi ruumis kiedottiin vielä pitkiin pellavaliinoihin.

Palsamointi kesti noin 70 päivää.

– Tänä aikana punnittiin, oliko ihminen ollut eläessään hyvä vai huono. Jos oli ollut huono, tuli hirviö, söi sielun ja se oli siinä. Hyvän ihmisen sielu puolestaan syntyi takaisin omaan ruumiiseensa. Siksi ruumiin säilöminen olikin tärkeää.

Varotoimenpiteitäkin suoritettiin.

– Hautaan laitettiin pieniä patsaita, jotka muistuttivat vainajaa. Niihin sielu saattoi sitten hädissään paeta, jos kävi niin onnettomasti, että muumio tuhoutui.

Värit säilyneet kirkkaina

Vapriikin näyttelyssä on esillä vajaat sata esinettä, muun muassa koruja, sarkofageja ja rituaaliesineitä – oikeita muumioita unohtamatta.

Yksi Marjo-Riitta Saloniemen suosikkiesineistä on kaunis, sininen skarabee.

– Se oli tärkeä esine, joka asetettiin muumion sydämen päälle suojaksi.

– Fantastinen esimerkki käsityötaidoista on myös ruumiin suojaksi asetettu verkko, jonka väri on edelleen kirkas, vaikka se on aivan äärettömän vanha.

Kuoleman valtakuntaan voi matkata Tampereella ensi vuoden maaliskuun loppuun saakka. Muumiot-näyttelyyn liittyy myös runsaasti oheisohjelmaa, kuten luentoja ja työpajoja. Näistä saa lisätietoa Vapriikin verkkosivuilta.

– Taru Oksanen

 

Kommentointi on suljettu.

PIRKANMAAN SANOMAT

Pirkanmaan Sanomat kuuluu Pirkanmaan Lehtitalo -konserniin. Konserni julkaisee kahta kaupunkilehteä ja neljää paikallislehteä. Konserniin kuuluu myös kaupunkitelevisio Wave 100. Lisäksi yhtiö on osakkaana Pirkanmaalla ja Satakunnassa kuuluvassa Sun Radiossa.
css.php