Supertähti ja herrasmies

Lähes kaikki 1960-luvun artistikomeetat ovat lopettaneet alalla kokonaan. Danny jatkaa – tällä kerralla työntekijänä Lempäälän Ideaparkista tulevana lauantaina starttaavalla Finnhits-kiertueella.

Danny on saanut edustaa maatamme Euroopan lisäksi aina Kiinaa ja Japania myöten. – Olen saanut edustaa Suomea 20 maassa ympäri maapalloa. Suomalaisuuden edustaminen on ollut yksi elämäntehtävistäni.

Vuosikymmenten kestosuosikkien Dannyn, Einin, Frederikin, Tapani Kansan ja Virve Rostin Finnhits-konserttikiertueen suosio on yllättänyt niin kiertuejärjestäjät kuin itse artistit. Kiertueohjelmaan jouduttiin niiden suosion takia ottamaan lisää uusia paikkakuntia, lisäkonsertteja ja siirtämään niitä isompiin halleihin. 17 konsertin kiertue starttaa Ideaparkista tulevana lauantaina ja päättyy joulukuun puolivälissä Himos Areenalle Jämsässä.

– Näin, vaikka tarjontaa on paljon ja mukana on myös kansainvälisiä esiintyjiä, joita Suomeen tuodaan tänä päivänä enemmän kuin koskaan, iloitsee kuusi vuosikymmentä suomalaisia viihdyttänyt Danny.

– Olen ollut yrittäjä ja työnantaja lähes koko ikäni, mutta tällä kertaa saan olla kiertueella työntekijänä. Minun ei tarvitse kantaa vastuuta kokonaisuudesta vaan ainoastaan omasta työstäni. Se on hyvin helpottavaa ja mieluisaa.

Aloittelijoiden oppimiskenttä

Danny aloitti The Islanders -yhtyeen laulusolistina vuonna 1963. Oman yrityksensä, D-tuotannon, hän perusti vuonna 1966. Liikemiesmäisesti organisoitu viihde oli tuntematon käsite tuolloin Suomessa.

– Yhtiön perustaminen johtui osittain siitä, etten halunnut hajottaa työryhmää, joka teki ensimmäisen Danny show’n. Halusin jatkaa näiden ystävien kanssa, eivätkä sen aikaiset ohjelmatoimistot halunneet talvisaikaan pyörittää tällaista viihdeohjelmaa, myös liikemiestaidoistaan kiitetty artisti kertoo.

Yhtiön ensimmäiset taiteilijat olivat Anki Lindqvist ja Eero Raittinen. Seuraavaksi mukaan tulivat Katri Helena ja Kirka. Kattaus täydentyi niin, että vuonna 1974 D-tuotannossa oli 360 työntekijää.

– D-tuotanto on kommandiittiyhtiö, jossa omistaja vastaisi omaisuudellaan jos yhtiöllä menisi huonosti. Lähdimme siitä, että hoidamme asiat lainsäädännön mukaisesti.

Tätä taitoa Danny on halunnut opettaa myös kollegoilleen.

Olavi Virran sukupolvelle ei ollut maksettu eläkkeitä eikä sosiaaliturvamaksuja. Minulla oli veroviranomaiset ja vakuutusyhtiöiden ihmiset luennoimassa taiteilijoillemme, mitä on pakko maksaa, ettei heidän uransa kariutuisi ainakaan rahallisiin pakkoihin.

Danny on auttanut artisteja alkuun myös ammatillisesti.

– Tykkäsin, että kun itse olen saanut mahdollisuuden laittaa jalan showbisneksen oven väliin ja menestyä, miksi en antaisi omaa orkesteriani ja tekniikkaani uusien laulajien oppimiskentäksi. Vastaavanlaista kenttätyötä ei ole vieläkään olemassa.

Esimerkiksi Virve Rosti on D-tuotannon aikanaan rakentama artisti. Myös Frederik ja Tapani Kansa ovat olleet töissä D-tuotannossa.

– Einin kanssa olemme olleet samoilla estradeilla ainoastaan pari kolme kertaa.

Seitsemän vuosikymmentä

Kuluva vuosi on Dannyn 70-vuotisjuhlavuosi.

Rock ’n’ roll -musiikki syntyi 1950-luvulla.

– 50-luku oli minulle opin ammentamisaikaa.

1960-luvulla syntyi suomalainen rock ’n’ roll.

– Islanders teki ensimmäisen levynsä ja oli ensimmäinen suomalainen bändi, jossa jäsenet kitaramusiikkikauden jälkeen lauloivat itse levynsä taustat. Se tarkoitti sitä, että samalla kun Beatles lauloi Love Me Do, Islanders alkoi Suomessa harjoittaa vastaavanlaista stemmalauluesiintymistä.

1960-luvulla nousi Suomen listoille peräti 60 Dannyn tekemänä laulua.

1970-luku oli glamourin ja glitterin vuosikymmen.

– Silloin alkoi tulla teatterinomaisia esiintymisvirityksiä ja Danny show’kin perustui ajatukseen, että se on ohjelma, joka pyrkii viemään yleisönsä teatterin keinoin musiikin mielenkiintoiseen maailmaan.

1980-luku oli puolestaan fitnessin ja fastingin vuosikymmen.

– Ihmiset alkoivat entistä enemmän kiinnittää huomiota omaan itseensä ja omaan terveyteensä. Fyysiset urheilu- ja tanssifilmit tulivat muotiin.

1990-luku oli yltiöpäisen individualismin aikaa.

– Viihdekenttä hajaantui, laajeni ja tuli monipuolisemmaksi. Ennen ihmiset suuntasivat ihailijahurmionsa artisteihin, seisoivat heidän edessään ja palvoivat heitä. Nyt he käänsivät palvonnan itseensä ja alkoivat antaa arvoa itselleen. 2000-luvulla suunta on mennyt entistä itsekkäämpään ja omaa itseään kunnioittavampaan ja palvovampaan suuntaan. Palvonnasta on siirrytty itsepalvontaan.

2010-luvulla harrastusmahdollisuudet ovat lisääntyneet entisestään.

– Musiikki, joka oli 60-luvun identiteetin kulmakivi, ei ole enää ollenkaan sitä, ainoastaan yksi vaihtoehto tarjonnasta facebookin, twitterin, television, radion ja monen, monen muun joukossa.

Finnhits menestysoivallus

Danny on iloinen, että suomalaiset musiikkituottajat oivalsivat aikoinaan tehdä yhteistyötä ja tarjota kuluttajalle aina heitä kiinnostavimmat laulut yhdellä äänitteellä, Finnhitsillä.

– Finnhits-äänitteet ovat myyneet hyvin ja samalla on levitetty suomalaista musiikkia. Koen, että myös Finnhits-kiertue on sellainen, josta mukana olevat taitelijat saavat nostetta. Laulut, joita kiertueella esitämme muodostavat ihmisten mielestä osan meidän persoonallisuuttamme, imagoa ja karismaamme. Nämä laulut ovat osa kunkin meidän historiaa ja meitä eteenpäin auttavia teoksia. Ne motivoivat meitä edelleen etenemään ihmisten viihdyttäjinä, uskoo Danny.

Tämä selittää myös sen, miten artistikonkarit jaksavat tämän tiiviin ja rankan kiertueen.

– Koemme hyvin motivoivana sen, että saamme laulaa omia laulujamme. Se ei suinkaan rasita, vaan on todella hauskaa tällaisessa vertaisryhmässä.

– Salli Saastamoinen

 

Danny kanssaesiintyjistään:

Kuva: Jyri Laitinen

Eini – Upea ja sydämellinen

Tavoitteellinen ja peräänantamaton esiintyjä, joka upealla tavalla on jaksanut edetä tällä vaikealla alalla. Hoitanut poikkeuksellisen vastuullisesti ja hyvin myös yksityis- ja perhe-elämänsä sekä oman terveytensä ja ulkonäkönsä. Räväkkä ja seksikäs esiintyjä, joka panostaa paljon myös ulkoiseen olemukseensa ja asusteisiinsa. Upea nainen, sydämellinen ja huumorintajuinen ystävä.

Frederik – Kiva myös kaverina

Frederik on ansiokas yrittäjä. Idearikas, ahkera, luova myös tuottajana. Hyvä, mukaansa tempaava esiintyjä ja temperamenttinen ihminen. Huolehtii fyysisestä kunnostaa esimerkillisesti. Entisenä päätoimittajana osaa hoitaa myös oman pr:nsä luovasti. Osaa olla myös hyvin epäitsekäs ja herkkä imagostaan huolimatta. Kiva myös kaverina.

Tapani Kansa – Vakavasti otettava

Tapani Kansa on kunnioitetta ja vakavasti otettava taiteilija. Opiskelumyönteinen laulaja, joka on halunnut laulaa sekä populaari- että klassista musiikkia. Idearikas tekstin tekijä ja säveltäjä. Hyvin kunnianhimoinen oman tiensä kulkija. On uskollinen omille näkemyksilleen. Osaa olla myös hyvin kulmikas ja ehdoton, kun sille päälle sattuu.

Virve Rosti – Rohkea heittäytyjä

Virve on muusikkoperheen lahjakas ja älykäs laulajatar, jonka ääni on hyvin persoonallinen ja helposti tunnistettava, suorastaa suggestiivinen. Hauska ihminen, joka on hyvin oppimiskykyinen. Varsin sosiaalinen ja yhteistyökykyinen myös. Esiintyjänä suorastaan räjähtävän temperamenttinen ja mukaansa tempaava. Hyvin perhekeskeinen ja vastuullinen, järkevä ja esiintymistyyliltään rohkea heittäytyjä. Virven laulu Siinä ruutia on kuvaa mainiosti hänen persoonallisuuttaan.

 

Viihdetaivaan legenda ystävineen Musiikkitalossa

Vuonna 1964 Ilkka Lipsasesta tuli Danny. Hänestä tuli suosikkilaulaja, Danny-show’n vetäjä ja suomalaisen viihteen voimahahmo Iso D.

D-tuotannon kautta ovat syntyneet, oppinsa saaneet sekä asemansa vakiinnuttaneet monet maamme eturivin solisteista. Hän on vetänyt yrityksenä puitteissa myös niin sanottua kevyen musiikin akatemiaa jakaen niin ammatillista kuin liikealan koulutusta kollegoilleen ja omille työntekijöilleen.

Kun Dannyllä on 22. marraskuuta juhlakonsertti Helsingin Musiikkitalossa, esiintyy siellä monia artisteja, joita hän on kannustanut uran alkuun, kuten  Virve Rosti, Muska, Pepe Willberg, Ami Aspelund ja Jani Jalkanen. Konsertin juontaa Lasse Norres.

Kommentointi on suljettu.

PIRKANMAAN SANOMAT

Pirkanmaan Sanomat kuuluu Pirkanmaan Lehtitalo -konserniin. Konserni julkaisee kahta kaupunkilehteä ja neljää paikallislehteä. Konserniin kuuluu myös kaupunkitelevisio Wave 100. Lisäksi yhtiö on osakkaana Pirkanmaalla ja Satakunnassa kuuluvassa Sun Radiossa.
css.php