Yleinen totuus on, ettei paskasta saa kermakarkkia edes hienoilla kääreillä saati taidokkaalla markkinoinnilla. Mitä tulee musiikin markkinointiin, jokainen artisti haluaa oman hengentyönsä paketoitavan koreisiin kuoriin. Haastatteluissa suitsutetaan tämän(kin) olevan se uran paras levy. Mainokset tuuttaavat samaa totuutta.

En ole ampumassa itseäni nilkkaan, sillä olenhan usein itse se syypää, joka kannustaa taiteilijoita omaan kehuun. Haluan toki, että he osaavat markkinoida tuotostaan, käyttää median antaman ajan hyödykseen puhumalla teoksesta eikä välttämättä lempiväristään tai viimeaikaisista suhdekäänteistään. Niillä kun ei niitä levyjä myydä, enemmänkin sitä itse mediaa.

Mutta milloin tulisi ottaa se tuotos objektiiviseen käsittelyyn ja soittaa sitä muillekin kuin omalle sisäpiirille – saati omalle äidille? Äiti kehuu omaa jälkikasvuaan pyyteettömästi, tekihän jos mitä avantgardea. Kuka mamma sanoo lapselleen päin naamaa, että on huono jossain? Pojankoltiaisesta leivotaan seuraavaa Jari Sillanpäätä Jari Sillanpään paikalle – kehumalla! Kunhan saisi sitten pienissä viineissä kymmenen vuoden kuluttua naapureille kerskua, että meidän Pertti myi Hartwall Areenan loppuun.

Palataanpa niihin kääreisiin. Lukuisat paikkansa vakiinnuttaneet artistit ovat saaneet radioissa niin sanotun naamavipin. Väitän, että Lauri Tähkä voi tehdä ihan mitä tahansa, äänittää vaikka 3,5 minuuttia hiljaisuutta ja biisiä soitetaan silti. Onhan se Lauri Tähkän hiljaisuutta.
Mitä tulee nuoremman polven yrittäjiin, edes seuraavan Final Countdownin tekeminen ei riitä soittolistaukseen. Entäpä jos kyseinen taidonnäyte olisikin Nightwishin esittämä? Se singahtaisi suorilla eräänkin nuorisokanavan A-listalle. Mielestäni tämä on syrjintää jos mikä.

Olisi hienoa jos musiikki vielä puhuisi puolestaan ja annettaisiin lahjakkaille tekijöille tilaisuus päästä kuuluviin ilman, että artistin tarvitsee mediassa seistä päällään, laittaa timantteja levynkanteen sekä kiinnittää mainoskampanjan vuoksi taloaan.

Kaikki kunnia Tähkälle ja Nightwishille. He ovat luoneet uransa ja naamavippinsä. Vain ahkeralla kulkemisella ne ihmiset sinne baareihinkin jonojen ohi pääsevät. Eikä auta mattimeikäläisten edes yrittää jonon ohitusta, vaikka seteliniput olisivatkin korkeammat kuin vippiläisten. Samaa rahaa, mutta eri käsi. Vain ahkeruus palkitaan.

- Taija Holm