Näettekö kauhusta laajentuneet pupillini? Ultra Bra teki comeback-keikan Pekka Haaviston tukikonsertissa. Ja tämä siitäkin huolimatta, että Sauli ja Pekka sopivat toisen kierroksen kampanjoinnin menevän ilman likaista peliä.

Älkää käsittäkö väärin. Minä pidän Ultra Brasta. Olen yhä sitä mieltä, että Vesireittejä on yksi kovimmista levyistä, mitä tässä maassa on tehty. Olin jopa yhdellä heidän jäähyväiskeikoistaan Tavastialla.
Ymmärrän, että Ultra Bran keikka tuo ison summan Haaviston vaalirahastoon, joka Niinistöön verrattuna on niukka. En myöskään näe mitään eripuraa siinä, etteikö juuri Haaviston tukikonsertti olisi oikea paikka Ultra Bran paluulle. Homma menee aivan oikein.

Tässä on kuitenkin yksi mutta. Ultra Bran yleisö. Kun Ultra Bra palaa, yleisö palaa myös. Peto herätetään henkiin horroksesta, jossa se on ollut yli kymmenen vuotta.
Toki Lauri Tähkä ja Elonkerjuu puhutteli osaksi samaa yleisöä, mutta suurin osa tästä pelottavasta, pääosin naisista koostuvasta massasta, on kuitenkin viimeisen kymmenen vuotta pysynyt pois rokkikuvioista ja keskittynyt omaisuuden hankintaan siirtyäkseen keskiluokasta kohti vielä suurempaa taloudellista hyvinvointia.

Ultra Bra aloitti laulamalla vasemmistolaisia lauluja. Vasemmistolaisuus karisi ajan mittaan ainakin teksteistä jääden mukaan vain kaiuksi sävellyksiin, mutta monet mielsivät sen olevan vasemmistolainen yhtye loppuun asti. Yleisö oli kuitenkin kaukana siitä. Ultra Bran yleisössä pesi synkistä synkin pahuus!
Minä pelkään sitä porukkaa! Kukkamekkoiset tädit vievät lapsensa ja miehensä hoitoon ja lähtevät käsilaukkuineen ja lierihattuineen valkoviinilasilliselle ja sen jälkeen ”rock-konserttiin”. Käsilaukut asetellaan lattialle ja tanssitaan ja lauletaan villisti niiden ympärillä. Kiherretään posket punaisina ja nautitaan siideriä.
Kappaleiden jälkeen taputetaan hienostuneesti. Katsotaan nolona ympärille, jos pieru livahtaa pakaroiden välistä. Tylsän biisin aikana käydään päästämässä pari tippaa pissiä ja puuteroimassa nenä. Keikan jälkeen etsitään joku kiva, intiimi ravintola, jossa voi vielä nauttia – jos oikein villeiksi heittäydytään – pari viinilasia ja ehkä syödä jonkun kivan tapaksen. Keskustellaan sivistyneesti, saatana. Tämän jälkeen mennään kotiin ja eletään taas normaalia porvarillista elämää seuraavaan Ultra Bran keikkaan asti.

Vaikka kyse taitaa Ultra Bran osalta olla vain yhdestä keikasta, pelkään tämän jengin aktivoitumista rockfestivaaleille sotkemaan meidän paskat housuissa ja ympärikännissä kulkevien rokkareiden arkea.
Sanokaa minulle, tai vakuuttakaa, että se ei ole totta!

- Jouni Hynynen